tiistai 2. marraskuuta 2010

Jouluista tonttuilua



Joulun odotus  ja kaikki siihen liittyvät valmistelut kutkuttavat mieltä yleensä melkein enemmän kuin ne suklaan ja laiskottelun - ja käsitöiden - täyteiset pyhäpäivät. Kaikenlaisia jouluisia näperryksiä on mukava tehdä ja siltä viime hetken lahjapaniikiltakin voi kenties välttyä, kun aloittaa ajoissa. Tässä siis taas omalla kohdallani yksi hyvä yritys siihen suuntaan.

Itselläni tahtovat joulunaluspäivät täyttyä kaikenlaisten viime hetken ideoiden toteuttamisesta, jotka tietysti on aivan pakko tehdä juuri tulevaksi jouluksi, jos niitä vuoden päästä ei vaikka enää muistaisikaan. Tämän joulun käsityökorkkaus onkin nyt tehty näillä veikeillä tonttupatalapuilla, joiden ohje löytyy niinkin kaukaa kuin Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2003.

Patalappu valmistuu joutuisasti eikä tarvitse paljon lankaa. Ohje kehoittaa käyttämään kaksinkertaista lankaa ja sillä tulikin napakka ja paksu tonttu. Punaisen tonttulakin reunassa on mielenkiintoista rapuvirkkausta eli virkataan kiinteitä silmukoita väärään suuntaan, vasemmalta oikealle. Muistan kokeilleeni tätä tonttupatalapun mallia ensimmäisen kerran vuosia sitten ja silloin en tuota rapuvirkkausta omaksunut, mutta nyt se on mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti