torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukuun yllätys Salaiselta neuleystävältä


Joka ei enää olekaan salainen:) Iso kiitos sinulle Lotta kaikista paketeista! Niitä on ollut mukava saada ja jännityksellä olen aina availlut ja sisältöön tutustunut. Nyt tässä viimeistä pakettia auki kirjoittaessani hörpin ensimmäisessä paketissa ollutta teetä, jota vielä muutama pussi on jäljellä. Kyytipoikana ovat uusimman paketin suklaat:) Marmeladit katosivat jo kuvaajan suuhun näitä kuvia otettaessa.


Paketin pienin ja kovin asia joulusuklaita lukuunottamatta oli hauska peltirasia, joka sisältä neuloja, puikkomitan ja silmukkamerkkejä. Aina tarpeellinen juurikin noiden pienten apureiden säilytykseen.


Kokonaisuudessaan paketti sen sijaan oli niin iso, että ei mahtunut reppuun, vaan matkusti lähipostista kotiin kainalossa keikkuen. Sen sisältä löytyikin sitten vaikka mitä. Lähettäjän oma luonnehdinta sisällöstä "Tällä kertaa paketin sisältö on hiukan sekalainen mutta runsas. Langat on hankittu hissukseen tyyliin kerä kerrallaan ja sen mukaan, että ovat kivan värisiä/tuntuisia" kertoo aika osuvasti, mitä kaikkea sieltä löytyy. Sanoisin, että siellä oli koko vuodenkierto edustettuna. Tässä iloitellaan keväisillä väreillä ja kukkasilla, ihanan pehmeä TOFUtsies-lanka, jossa on 25% soijasilkkikuituja, pinkki  Novita Cotton luxus ja käsityöläiselle aina tarpeellinen kierreselkäinen muistikirja.


Mukana oli monta itselleni uutta ja todellakin ihanan tuntuista tai -väristä lankatuttavuutta. Tämä kuva huokuu talvista kylmyyttä ja jäähileitä ja vielä enemmän pehmeyttä ja lämpöä Viking Björkin, SandesGarnin Fritidsgarnin sekä Dropsin Alpacan voimin. Todella pehmoisentuntuista tuo Alpaca, sekin minulle uusi tuttavuus. Samon täysvillainen Fritidsgarn. Tuota Björk-lankaa olen sen sijaan käyttänyt aiemmin ja tykkään kovasti, sekin on mukavan pehmeää.


Kesä puolestaan näyttää tältä, vai mitä sanotte tästä vihreänsävyisestä Novitan Freesiasta, heleästä Cotton 8:sta, samansävyisistä kasvopyyhkeistä, rentouttavasta laventelituoksusta sekä jalkavoiteesta. Koivut, niiden runkokuviot ja kevään hento vihreys ovat tuottaneet inspiraatioita moniin töihin (ja tänne blogiinkin), joten tämä väriyhdistelmä iski kyllä suoraan johonkin mahlahermoon, vaikken yleensä ottaen vihreän suurkuuttaja olekaan.

Kiitoskiitos, olin ensimmäistä kertaa mukana Sny-vaihdossa ja kokemukset olivat erittäin positiivisia. Lämmintä Joulua enää ei niin salaiselle ystävälleni ja kiitos tästä syksystä!

3 kommenttia:

  1. Jee,paketti saapui soppelisti perille! :) Ja kiva että paketti oli mieluinen.Niin joo,piti jo korttiin kirjottaa mut unohdin...Koira innostu maistelee tuoksun korkkia joten siinä syy et miks on niin pureskeltu. :D Mut ajattelin et ku paketti on muutenkin runsas ja en huomannut et läpi asti olis hampaat mennyt että sitä voi silti käyttää.Hiukka nolotti laittaa mut ajattelin myös,et jos ei olekkaan mieluinen niin on sit "helmpompi" heittää roskiin. :D Ja toi peltirasia on kirppikseltä ostettu,mutta ku oli niin kiva,oli pakko ostaa. :)
    Oikein rauhallista Joulua ja iloista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Lotta: Niinhän se saapui. Enpä edes kiinnittänyt mitään huomiota tuohon tuoksun korkissa oleviin hampaanjälkiin ennen kuin nyt kun sanoit:) Se pikkurasia tosiaan oli varsin söpö, kirppareilta löytää usein kaikkea kivaa. Mukavaa joulunaikaa myös sinulle!

    VastaaPoista