sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Macaroneja ja munia kevään väreissä - Macarons and eggs in spring colours



Pääsiäinen oli ja meni ja sen jälkeinen viikko onkin hurahtanut vauhdilla. Lyhyet työviikot ovat aina mukavia, vaikkakin maanantaisen vapaapäivän seurauksena mentaalinen kalenterini oli koko viikon yhden päivän jäljessä. Viikonlopun alkaminen jo "torstaina" ei kyllä olut yhtään hassumpi juttu:) Ehkä siksi on tuntunutkin, että tässä on parin päivän aikana ehtinyt touhuta yhtä ja toista.


Eilen olin piiitkästä aikaa istumassa iltaa muualla kuin kotisohvalla kutimen seurassa. Kekkereiden teema liittyi enemmän tai vähemmän Liisa Ihmemaassa -maailmaan ja niinpä viemisiksi kehitettiin mm. Eat me -tekstillä tuunattuna macaron-leivoksia. Ohje on napattu täältä. Olen mitellyt kestävyyttäni macaronien kanssa aina silloin tällöin ja näennäisesti yksinkertaiset leivokset kyllä vievät pelin välillä ihan 6-0. Miten voi olla, että samalla ohjeella tehdyt ja samassa uunissa ja lämpötilassa paistetu leivokset joskus onnistuvat ja toisinaan taas eivät sitten millään?


Macaronien lisäksi muitakin väripilkkuja on pikkuhiljaa kevätauringon vanavedessä hiipinyt keittiöön. Viimeksi puhuin kuivumassa olevista huopamunista. Osuin ennen pääsiäistä lenkilläni paikallisten Marttojen kevätmyyjäisiin ja sieltä sain inspiraation näihin, styrox-munan ympärille neulahuovutettuihin muniin. En tykännyt neulahuovutuksen jättämistä jäljistä munien pinnassa, joten kiinnitin villahahtuvan ensin neuloilla ja tein varsinaisen huovutuksen perinteisenä märkähuovutuksena. Näiden äärellä kelpaa syödä aamupalaa harmaimpanakin aamuna:)

**********

Signs of spring are slowing pop up around here, including a few Easter decorations. I made these hand-felted eggs of styrox-eggs and colourful wools with needles, water and Marseille-soap. Even Easter have gone for this year, it's nice to have morning coffee watching for these colourfull eggs on the table.

There is also something else to enjoy with coffee: macarons. I made these to the party, where the theme was taken from Alice in Wonderland.

3 kommenttia:

  1. Kaunis koristelu näissä Macaroneissa ja munat ovat myös kauniita. Munista riittää iloa moneksi pääsiäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Vaikka ne nyt ehkä vähän myöhästyivät, niin ovatpahan erittäin hyvissä ajoin valmiina tulevia pääsiäisiä varten:)

      Poista
  2. Vesi herahti kielelle, ihania leivoksia:)

    Munat ovat kauniin pirteitä ja ovatpahan valmiina ensi pääsiäiseksi.

    VastaaPoista